Nice evening, am I right?

//Gus & Dominic tänne päin! //
Ilta oli saapunut vain muutamia hetkiä sitten, aurinko oli juuri laskemassa laakeiden peltojen ja metsän rajan taakse värjättyään taivaan kauniin punaiseksi. Joukossa oli myös oranssia sekä kellertävää, jossain kaukana horisontissa näkyi myös pilkahduksia violetista. Muutamia hattara pilviä leijaili taivaalla, mutta saatoin nähdä jo kauempaa lähestyvän pilvimassan. Huomenna sataisi, olin siitä lähes sata varma.
Sam oli parkkeeraanut auton hiekkatien levikkeelle kahden pellon välille. Eteenpäin katsoessani saatoin nähdä hieman kauempana töröttävän vanhanladon, jonka seuralaiseni olivat käyneet jo aiemmin tarkistamassa kulkijoiden varalta. Kellertävät heinät heiluivat hennosti ilta tuulen tarttuessa niihin. Samainen tuuli heilautti ruskeita, tällä kertaa vapaana olevia hiuksiani istuessani automme katolla. Täältä näkisin helposti, jos yksikään kulkija uskaltautuisi ulos metsän siimeksestä, toistaiseksi emme olleet nähneet yhtäkään, mikä oli varsinainen ihme. Oli Sam metsässä muutaman yli ajanut, mutta enää ei yhtäkään näkynyt.
Puristin sylissäni olevaa asetta sulkien hetkeksi silmäni. Olin silti koko ajan valppaana, olihan vahtivuoroni. Gabe, Nick sekä Sam olivat noin puolisen tuntia sitten lähteneet metsälle ja toivomuksissa oli totta kai, että saisimme jotain syötävää vielä tänä iltana, saatoinhan tuntea mahani jo hieman kurnivan. Olin toivottanut heille saalistus onnea ja totta kai myös kehottanut heidän olevan varovaisia. Vaikka he olivatkin vain ystäviäni, silti välitin heistä jokaisesta.
Dom oli syystä jos toisesta jäänyt seurakseni, ehkä se oli sitä johtajan vastuuta tai sitten jotain muuta. En siltikkään pitänyt siitä, että he aliarvioivat minut koska olin nainen. Kyllä naisetkin osasivat olla vahvoja, joskus jopa vahvempia kuin miehet!
Vedin syvään henkeä ja yritin olla mahdollisimman rennosti, vaikkakin samalla jokainen lihakseni oli valmiina yllätykseen, olisi se sitten positiivinen tai negatiivinen.

// Mun piti vastailla vielä tänään, mutta meiniki on ollut niin kiireistä että jatkan aamulla ;( //

Dominic Trager

Sam, Nick ja Gabe olivat lähteneet metsälle jonkin näköisen riistan toivossa, sillä meillä ei ollut mitään muuta syötävää kuin purkkaa. Sillä ei kuitenkaan nälkää ajettaisi pois... Itse olin kuitenkin jäänyt Emilyn kanssa automme luokse. Tai no itse asiassa kävin vielä tarkistamassa vanhan ladon tarvikkeiden varalta, kun taas Em jäi automme luo vahtiin. Olisin kuitenkin hetkessä hänen luonaan jos jotain tapahtuisi. Tiesin kyllä että nainen osasi huolehtia itsestään,  mutta jostain syystä halusin jäädä hänen luokseen. En aikana antaisi anteeksi itselleni jos Emilylle sattuisi jotain...

Kun olin tutkinut ladon kahdesti ja todennut että siellä ei ollut yhtikääs mitään muuta kuin heinää, palasin auton luo. Em makasi auton päällä ase sylissään. Vaikka hänen silmänsä olivatkin kiinni, olin aika varma että nainen kuuli että lähestyin autoa. Ennen kuin hän avasi silmänsä, sanoin:
"Äh, ei siellä mitään ole... Oletkos nähnyt muita?"

//Nimihän se edellisestä roolista puuttui, totta kai :'D //
Emilia Darknova
Vilkaistuani vielä kerran metsänreunaan, pellon halki toiseen metsänreunaan näkemättä yhtäkään kulkijaa, saatoin asettua makaamaan auton katolle suht epämukavaan asentoon aseeni vierelläni. Epämukavuus varmistaisi etten varmastikkaan nukahtaisi, minua nimittäin väsytti aivan vietävästi. Siltikkään en kehdannut pyytää Domia vartioon, aioinhan hoitaa tehtäväni loppuun asti.
Samalla kun viileähkö ilta tuuli ppyhkäisi kasvojani kuulin askelten lähestyvän. Joko se oli juuri "kuolleista herännyt" kulkija tai sitten Dom. Veikkasin jälkimmäistä, joten en edes kehdannut avata silmiäni varmistaakseni asian, joka varmistui kuin itsestään miehen esittäessä kommenttinsa juuri tutkimastaan ladosta. Kysymyksen kuullessani pakotin väsyneet silmäni auki ja kohosin istumaan niin, että jalkani riippuivat auton reunan yli kohti maata. Vilkaisin vielä uudelleen ympärilleni vain tarkistaakseni ettei äskeisen lepotuokioni aikana tilanne ollut muuttunut. En nähnyt zombeja enkä sotilaita palaamassa saaliin kanssa. Minulla todella oli nälkä, vaikkei mahani kuuluvasti murissutkaan.
"En", vastasin johtajani kysymykseen lyhyesti pitäen katseeni hetken miehen kasvoissa ja sitten taas metsän reunassa, jonne Sam, Nick ja Gabe olivat aiemmin lähteneet. Toivottavasti he olivat kunnossa.

Hetken mielijohteesta päätin lähteä hakemaan rinkastani purkkaa, ehkä se edes hieman tyydyttäisi nälkääni tai tylsistyneisyyttäni. Vetäisin hiukseni nopeasti löysälle nutturalle takaraivolleni, mutta silti kasvoilleni jäi muutama erimittainen hiussuortuva. Pyyhkäisin niitä useaan otteeseen korvani taakse, siinä kuitenkaan onnistumatta. Siinä ne pysyivät vaikka mitä tekisi!
Hivuttauduin hieman lähemmäs katon reunaa, jotta voisin "ketterästi" liukua alas ja rientää sitten autossa olevalle rinkalleni, mutta niinkin yksinkertainen tehtävä tuntui sillä hetkellä vaikealta. Siirsin aseen syrjään, jotta minun olisi helpompi laskeutua alas ennen kuin sitten aloin liukua alas katolta. Pian jalkani osuivatkin maahan, mutta eivät toimineetkaan aivan normaalisti väsyneestä olostani ja mahdollisesti epämukavasta asennossa makaamiseni johdosta syntyneen puutumisen takia. Ne nimittäin tuntuivat pettävän. En kerennyt kissaa sanoa kun jo horjahdin edessäni mahdollisesti seisovaa johtajaani kohti. Joko hän ottaisi kiinni tai sitten lentäisin nokalleni kovalle hiekka tielle.
//shippaan näitä kahta jo nyt xD eihän niillä ole kuin 11 vuotta ikäeroa

Dominic Trager

Nainen vastasi lyhyesti, ja sitten näytti laittavan hiuksensa nutturalle. Sitten Em hivuttautui katolta pois, mutta jotenkin onnistui kömpelösti kaatumaan kohti minua. Otin naisen vastaan, ja vaikka hän tulikin aika nopeasti, en kuitenkaan kaatunut. No, minultakin löytyi voimaa. Silti otin askeleen taaksepäin kun Em rojahti minua vasten. Hänen vartalonsa nojasi omaani vasten, ja hänen päänsä oli hetken olkapäätäni vasten. Jotenkin se tuntui hyvältä...
"Oletko kunnossa?" kysyin mahdollisimman herttaisella äänellä. Samassa Em päästi irti punastuneena, ja kallistin päätäni kysyvästi (?)

// Joo XD Soti et kesti jälleen, mutta viikko on ollut kiireinen... Viikonloppu + ens viikko on mun kunniakkaat paluun aikaa! Tulipas taas lyhyt... Mutta niin kai käy puhelimella kirjoitellessa //

//Kaikilla on joskus kiireitä ja eipä haittaa mitään lyhyet roolit! Pääasia että niissä on jotain reakoitavaa itselläni ensiviikko on koeviikko, joten saatan olla hieman epäaktiivinen//

Emilia Darknova
Niin sitten aloin laskeutumaan alas katolta suunnitelmissa laskeutua mahdollisimman naisellisesti, elegantein ja ketterin elein alas, mutta jostain syystä onnistuin tunaroimaan senkin asian. Jalkani pettivät, kiitos niiden puutumisen ja niimpä sitten horjahdin kohti edessäni seisovaa miestä. Hetken jo luulin, että toinen ei ottaisikaan kiinni ja olisin nenälläni hiekalla naama ruvilla. Siinä sitä olisi ollut selittämistä tällähetkellä muualla oleville kumppaneillemme..
Mutta niin, Dominic otti kiinni ja pelasti minut selityksiltä. Sekunnin murto-osan vain nojasin miehen olkapäähän tuntien tuon lihaksikkaat kädet ja rinnan kehoani vasten. Puna levisi kasvoilleni kun sitten nolostuneena pääsin takaisin jaloilleni ottaen kuitenkin vielä tukea miehen kädestä(?). Vilkaisin miestä kasvoihin nolosti, en silmiin. Se tuntui jotenkin väärältä.
"Anteeksi", onnistuin sanomaan kokeillen vetää hymyä kasvoilleni samalla kun Dom kysyi olenko kunnossa. Miehen äänensävy oli jotain sellaista, mitä olin vain harvoin kuullut. Jotain niin lempeää ja.. herttaistako? Niin kai.
"Olen minä.. väsyttää vain vähän", sanahdin yhä nolosti samalla kun tajusin yhä ottavani tukea sotilaan kädestä. Päästin irti ehkä jopa hieman hätäisesti ja otin tukea vieressäni olevasta autosta repäisten sen oven auki. Minua nolotti ja ajatukset menivät vuoristorataa päässäni. Kirjaimellisesti minun teki mieli kirota, mutta päädyin sitten vain istahtamaan autonpenkille ja kurkottelemaan kohti rinkkaani. Sainkin sen päällimmäisen taskun auki ja hermostuneena vedin esiin purkkapussin. Merkistä ei ollut tietoa, se oli kulunut pois ajat sitten. En edes ollut varma olivatko purkat enää edes syötäviä, mutta koska minulla ei ollut muutakaan syötävää niin kyllä nekin kelpasivat. Kaivelin pussista yhden purkan ja viskasin sen suuhuni muistaen auton ulkopuolella luultavasti yhä seisoskelevan sotilaan.
"Haluatko?" Tarjosin sitten kurkottaen pussia miestä kohti samalla kun jauhoin omaa purukumiani suussani. Sen raikas maku levisi suuhuni saaden minut rauhoittumaan. Äskeisestä kohtauksesta kasvoilleni kohonnut puna alkoi laskeutumaan pikkuhiljaa haroessani taas yhden hiussuortuvan pois kasvoiltani, jotta näkisin paremmin tahtoisiko Dom purkkaa vai ei.

Jos se ei miehelle kelpaisi, survoisin pussin takaisin rinkkaani, jos taas kelpaisi antaisin miehen ottaa pussista muutaman ja sitten survoisin sen takaisin paikoilleen. Suljettuani rinkan taskun astuin ulos autosta napaten äsken katolle jättämäni aseen käteeni. Eihän sitä tietäisi milloin seuraava zombi sattuisi paikalle. Sen johdosta vilkaisinkin ympärilleni, mutta ainakaan minä en huomannut yhtäkään. En kehdannut katsoa miestä silmiin ja olevinaan tarkkaavaisena katselin ympärilleni kulkijoiden varalta.
"Joten", aloitin lauseeni selvittäen hieman kurkkuani kuin päästessäni yli äskeisestä. "..minne lähdemme seuraavaksi?" Jatkoin sitten ottaen muutaman askeleen 'johtajamme' ohi kohti pellon reunaa. Auringon laskun rippeet roikkuivat vielä taivaalla, mutta muuten taivas oli lähes puhdas tähtitaivas. Kaunista kieltämättä.

Dominic Trager

Nainen pyysi anteeksi ja totesi että häntä väsyttää. Itse olin varsin virkeä, sillä olin saanut yllättävän hyvin nukuttua autossa, vaikkakin tie oli pomppuinen. Sen jälkeen Em otti purkkapussinsa esille. Hän nappasi muutaman purkan itselleen ja kysyi halusinko minä. Vastasin myöntävästi kahdesta syystä; ensimmäiseksi: en omistanut enää hammasharjaa ja toiseksi: suussani oli ollut aika kauan epämiellyttävä maku. Hampaani olivat onneksi kuitenkin aika valkoiset, huolimatta siitä että en ollut pessyt niitä aikoihin.

Em antoi minulle purkkaa ja sulloi sitten pussin takaisin rinkkaansa. Sitten nainen nappasi aseensa katolta. Astelin hiljaa kohti peltoa, josta mielestäni kotoisa tuoksu tuli. Olinhan elänyt peltojen keskellä Kansasissa pikkupojasta asti. Katsoin kaunista taivasta ja tunsin hellän tuulen vireen kasvoillani. Suljin hetkeksi silmäni ja mietin vanhoja, hyviä aikoja. Aikoja jolloin mädäntyneet ruumiit eivät kävelleet ja yrittäneet syödä minua... Kuullessani Emilyn (kutsuin häntä sillä nimellä) äänen, avasin silmäni ja käännyin katsomaan naista, joka käveli luokseni.
"En oikeastaan ole aivan varma... Olen päässyt Nickin kanssa siihen tulekseen, että meidän kannattaisi jäädä maaseudulle. Jos vain sattuisimme löytämään jostain vähän suuremman paikan, jossa olisi oikeakin talo, luultavasi jäisimme sinne. Ehkä sillä tavoin voisimme elää rauhassa. Voisimme kasvattaa oman ruokamme, käydä metsästämässä ja tsekata onko pikkuruisissa kyläkaupoissa vielä ruokaa... Voisimme nukkua yöllä rauhassa, ihan oikeissa sängyissä", kerroin, tai itse asiassa pikemminkin unelmoin kääntäen pääni taas kohti peltoa.

"Mitä mieltä olet siitä, Emily?" kysyin naiselta ja käänsin katseeni suoraan naisen silmiin sanoessani hänen lempinimensä. Erotin selvästi sinisen sävyn hänen silmissään. Hän astui vierelleni ja katseli myös peltoja, tai kenties taivaanrantaa (?)

Emilia Darknova
Kyllähän purukumi seuralaiselleni kelpasi ja hänen otettuaan yhden tai useamman itselleen sain pussin takaisin. Survoin sen rinkkaani ja astuin sitten taas ulos autosta napaten aseen käteeni kaiken varalta. Dom oli siirtynyt pellon laitaan ja niimpä siirryin minäkin yhden purkkapallon puhallettuani. En mennyt aivan miehen rinnalle, enhän tahtonut vaikuttaa mitenkään tungettelevalta vaikka ystäviähän tässä oltiin.. tai ainakin minun mielestä oltiin, Domilla saisi olla aivan oma mielinpide tästä asiasta.

Päätin sitten kysäistä mieheltä mitä jatko suunnitelmia hänellä oli ryhmällemme. Hän oli kuulemma yhdessä Nickin kanssa suunnitellut jäämistä maaseudulle. Olisihan se mukavaa, että löytäisi jonkin talon jonne koko ryhmärämämme voisi asettua ja kasvattaa omat ruokansa. Ja mikäs sitä estäisi vierailemasta läheisissä kaupungeissa, aivan kuten Dominic esitti? Minun oli pakko henkäistä toisen mainitessa sängyt, en ollut nukkunut sellaisessa pitkään aikaan ja kirjaimellisesti minua alkoi jo tympiä auton penkillä nukkuminen!
Johtajamme kysyikin mielinpidettä asiasta ja käänsin katseeni pellosta ja taivaanrannasta hänen sinisiin silmiinsä. En voinut olla hymyilemättä.
"Se kuullostaa mahtavalta", sanoin yhä hymyillen ennen kuin käänsin katseeni takaisin peltoon. Vilkaisin vielä kerran metsänreunaan ja sitten toiseen suuntaan, jonne Sam, Nick ja Gabe olivat lähteneet.
"He ovat olleet metsällä jo aika pitkään.. Onkohan kaikki kunnossa?" Ajattelin ääneen hieman huolestuneella äänensävyllä. Joo, 45 minuuttia olikin hirveän pitkä aika, mutta pimeän laskeutuminen toi aina mukanaan huonoa onnea.. Aina. Enkä ollut edes varma olivatko miehet ottaneet taskulamppuja mukaansa. En todellakaan tahtonut että he joutuisivat olemaan metsässä yötä, vaikka olihan heitä tietenkin kolme ja kaikilla aseet. Sitä paitsi kohta sataisi, sen tiesin lähestyvistä tummista pilvistä. Huokaisin ajatellen, että kai he pärjäisivät.

Tunsin lähes kylmän yö tuulen puhaltavan ohitseni ja se sai minut värähtämään. Nälkä ja väsymys todellakin saivat minut tuntemaan kylmän vaikka minulla olikin maastokuvioiset armeijan housut sekä musta nahkatakki ja tietenkin toppi päälläni. Talvi tulisi pian, enkä todellakaan pitänyt siitä.

//Ensinäkin olen KAAAAUHEAAN pahoilleni etten päässyt ropettamaan viime viikonloppuna/viikkona, mutta päätänkin siitä syyttää tietokonettani, joka ei ole suostunut ystävällisesti yhteistyöhön kanssani Olen kyllä täällä päässyt käväisemään muutaman kerran, (mutta tietokone ei ole antanut tarpeeksi aikaa ropetuksen kirjoittamiseen Mutta olen nyt TÄÄLLÄ ja toivon että kone jatkaa samaan malliin kuin nyt, oli IHAN HYVIN //

Dominic Trager

Onneksi se kävi Emilyllekin. Sam olisi ihan varmaan pauloissaan ideastani ja Gabe... No, hänellä on omat mielipiteensä, mutta kyllä mies tajuaa homman idean. Em katkaisi mietiskelyni huolimalla muista, jotka todella olivatkin olleet jo kauan metsällä. Olivatkohan he kuitenkaan kunnossa? Uskon että jokainen joukkomme jäsen osaa pitää itsestään huolta, mutta entä entä jos lauma kulkijoita on piirittänyt heidät? Tai jos he eksyivät? Pudistelin itsekseni päätäni - Nick on mahtava lukemaan karttoja. Oletin että vieressäni hiljaa seisova Em ei huomannut että pudistin päätäni, ja totesin;
"Uskon että he ovat kunnossa... Odotetaan vielä enintään muutama kymmentä minuuttia, ja jos he eivät ole palanneet, meidän on parasta käydä etsimässä heitä. Tai siis... Sinun ei ole pakko tulla, koska kuka tietää mitä tuolla metsässä on." Haroin hiuksiani ja katsoin naista tämän vastatessa. Annoin hänen tehdä omat päätöksensä sillä en oikeastaan ollut varma siitä, olisiko Emin turvallisempaa yksin täällä vai kanssani pimeässä metsässä. Onneksi miehet jättivät jälkeensä sopivasti kaksi taskulamppua.

Yö oli jo tuloillaan, sillä en nähnyt enää auringon valoa horisontissa. Sen sijaan sieltä lähestyi uhkaavia, tummia pilviä, jotka toisivat varmasti sateen mukanaan. Koska vilpoisa tuuli puhalsi voimakkaasti, arvelin että kaamean suuri pilvi rykelmä olisi täällä vajaa tunnissa. Tai ehkä jopa puolessa tunnissa. En todellakaan halunnut Gaben, Nickin ja Samin jäävän pimeään metsään VARSINKAAN kaatosateella kylmällä syksyllä. Katseeni kulki taivaanrantaa pitkin ja päätyi jotenkin Emilyyn. Katsoin Emiä vakavasti, vaikka jostain syystä mieleni teki hymyillä katsoessani naista hänen huomaamattaan.

//Eipä mitään :'D Tiedän kokemuksesta että tietokoneet osaavat olla äärinmäisen ärsyttäviä joskus//

Emilia Darknova
Huoli todella alkoi painaa mieltäni ajatellessani kaikkia mahdollisia ongelmia, mitä metsässä olevat ryhmän jäsenemme olisivat saattaneet kokea ja taivaan rannasta lähestyvät tummat pilvet eivät paljoa parantaisi toisten mahdollisuutta. Käänsin katseeni Dominiciin toisen vastatessa kysymykseeni. Hän todella luuli että he olisivat kunnossa, joten kai minunkin olisi itselleni niin uskoteltava. Miehen idea siitä, että lähtisimme muutaman kymmenen minuutin kuluttua tarkistamaan kuullosti varsin hyvältä ja päädyin nyökkäämään. Kuitenkin se, minkä Dom sanoi vielä lauseensa perään sai minut kääntämään katseeni toiseen. Katseeni kieli selvää ärtymystä ja ehkä jopa vihaa. Taas minut aliarvioitiin! Taas yhden kerran!
"Olen aivan yhtä paljon sotilas kuin sinäkin!" Lähes huusin päin toisen naamaa viha äänestä pulputen. Minun teki mieli lyödä toista kasvoihin sanojeni painoksi ja todistaakseni, että osasin pitää huolen itsestäni. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni ja käännyin vain ympäri astellen autolle. Repäisin oven auki toistamiseen ja nappasin siellä olevan taskulampun käteeni ja tarkistin että minulla oli mukanani aseeni lisäksi myös viidakkoveitseni ja että mukaani nappaamani taskulamppu toimi. Napsautin sen päälle ja lähdin sitten astelemaan tuima ilme kasvoillani kohti metsän reunaa, minne toiset olivat kadonneet.
"Minä menen jo nyt, tee sinä mitä ikinä lystäät", melkein ärähdin Domille kulkiessani toisen ohi. Jatkoin matkaani kohti metsänreunaa, tulisi toinen perässä tai ei.

Dominic Trager

Em näytti suuttuvan sanoistani... Hän marssi nopeasti autolle ja haki tarvittavat tarvikkeet sieltä. Juoksin nopeasti naisen perään autolle, josta nappasin nopeasti taskulampun ja armeijan vihreän takin. Sujautin nopeasti takin päälleni, ottaen samalla kiväärini valmiiksi kaiken varalta. Puukoni oli tupessa, mutta päätin turvautua kivääriin johon olin juuri asentanut äänenvaimentimen. Kiihdytin Emin rinnalle. Astelimme vain hetken hiljaa pimeässä metsässä (vain taskulamppujemme valossa), kunnes avasin suuni ja kuiskasin;
"Anteeksi jos otit sen loukkauksena, mutta en kuitenkaan tarkoittanut sitä niin... Uskon kyllä että osaat pitää itsestäsi huolta." Vilkaisin nopeasti naista, joka puolestaan katsoi suoraan eteenpäin vieläkin vihaisen näköisenä. "En vain halua että sinulle - tai myöskään Samille, Gabelle tai Nickille - tapahtuu jotain."

Astelin mahdollisimman hiljaa ja yritin olla astumatta risujen päälle. Huomasin että metsässä oli hiirenhiljaista - kunnes kuulin raahautuvaa ääntä. Hetkessä taskulamppuni osoitti kulkijaa, ja sitten toisessa se kaatui maahan kuula kallossaan. Äänenvaimentimen ansiosta ääni ei kuitenkaan kaikunut niin pitkälle. Samassa tunsin sadepisaran otsallani. Ja sitten toisen poskellani. Katseeni suuntautui taivaaseen, jota peittivät jo sadepilvet. Jouduin kääntämään pian katseeni pois, sillä en halunnut sadepisaroita silmiini. Pilvet liikkuivatkin nopeammin kuin olin luullut...

Emilia Darknova

Kuten arvata saattaa, Dom tuli perääni enkä minä kai voinut sitä estääkkään, olihan hän joukkomme "johtaja". Astelin suht reipasta tahtia kohti metsän reunaan samalla kun kuulin miehen pahoittelevan sanojaan. Hän yritti selvästi vakuuttaa, ettei tahtonut joukkonsa jäsenille sattuvan mitään. Tuima ilme kasvoillani päädyin vain mulkaisemaan vierelläni kulkevaa sotilasta ennen kuin palautin katseeni takaisin eteenpäin. Ennen kuin itse ehdin reakoida, huomasin Domin jo ampuneen yhden lähestyvän kulkijan. Heitä tulisi varmasti lisää, eikä yllemme laskeutuva pimeys paljoa rohkaissut jatkaa matkaa syvemmälle metsään. Silti se, että Gabe, Sam ja Nick olivat tuolla jossain sai minut jatkamaan matkaa ja unohtamaan äskeisen raivon puuskani.
"Anteeksi.. En vaan tykkää siitä että naisia aliarvioidaan", päädyin sitten pahoittelemaan vuorostani, vaikkei se niin varmalta kuullostanutkaan. En tahtonut kärhämää juokkiomme sisälle, ilman joukkoani olisin jo varmasti kuollut tai pahempaa: kävelisin puolikuolleena muiden zombien joukossa. Jälkimmäinen kohtalo ei minua kiinnostanut ja olin jo acolypsin alkaessa luvannut itselleni ja ystävilleni että jos jotain alkaisi tuntua, ottaisin lähimmän aseen ja.. No, arvaatte varmaan loput.

Matkamme jatkui hiljaisuuden vallitessa ennen kuin kuulin aseen laukauksen jostain kauempaa edestämme. Vilkaisin Domia vakava ilme kasvoillani ennen kuin aloin lähes juoksemaan eteenpäin. Toivoin vain, ettei se mitä löytäsimme olisi joku ryhmämme jäsen kuolleena zombin syötävänä. Taskulamppuni valokeila osui kauempana meitä kohti raahautuvaan zombiin, joka lähestyi melko nopeata tahtia. Kohotin aseeni ja ammuin. Heti ammuttuani saatoin todeta, ettei minulla ollut äänenvaimennin mukana.
"Perk-", meinasin kirota kun huomasin liikettä vasemmassa silmäkulmassani. Ennen kuin ehdin reakoida oli kulkija jo niin lähellä, etten ehtisi kohottaa asettani. Suljin silmäni sillä tiesin, etten ehtisi väistää. Mutta juuri sillä hetkellä kuulin aseen laukeavan ja jonkin kaatuvan maahan. Avasin silmäni saaden todeta aivan jalkojeni juuressa makaavan kulkijan ja paikalle astelevan Samin. Tuon hymyilevät kasvot pakottivat itsenikin hymyilemään.
"Kiitti", hymähdin etsien sitten katseellani Nickiä ja Gabea. Mutta heitä ei näkynyt. "Missä Millerit ovat?" Kysyin sitten Samilta saaden vastaani varsin kummastuneen ilmeen.
"Eivätkö he ole teidän kanssanne? He sanoivat tulevansa edeltä teidän luoksenne", Sam sanoi vähintäänkin hämmentyneenä. Minun teki mieli kysyä miksi ihmeessä he olivat hajaantuneet, mutta päädyin vain katsahtamaan Dominiciin. Itselläni kun ei ollut hajuakaan mihin Nick ja Gabe olisivat voineet kadota tällä 500 metrin matkalla, jonka olimme tulleet autolta.

// Jaahas, kesti taas vastata tänne... Mutta olinkin hieman kiireinen luomaan/viimeistelemään uutta foorumia! Homma ei ole kuitenkaan valmis, mutta valmistuu tän viikon aikana! //

Dominic Trager

Emily tappoi ensimmäisen kulkijan nopeasti mutta äänekkäästi, mikä sai minut irvistämään silmät kiinni. Kun avasin ne, huomasin että toinen kulkija oli aivan Emin lähellä. Tiesin etten ehtisi tehdä mitään ja jähmetyin paikoilleni - ja sitten kulkija kaatui maahan. Vilkaisin sitä ja sitten Samia joka ilmestyi juuri paikalle aseensa kanssa, jolla hän oli ampunut kulkijan. Katsahdin nopeasti ja inhoten nyt täysin kuollutta kulkijaa, joka oli lähes muuttanut Emin kaltaisekseen. Sitten kiinnitin huomioni toiseen asiaan - Nick ja Gabe eivät olleet Samin mukana. Sain kuitenkin mieheltä selityksen, ja näytin melkein yhtä hämmentyneeltä kuin hän.
- Miksi helvetissä te erositte? kysyin hiljaa mutta kiivaasti. Samilla kesti hetki vastata:
- Satuin näkemään tämän jäniksen - mies näytti jänistä jota roikotti kädessään - ja totesimme että voisin hoidella sen yksin, joten Millerit lähtivät jo takaisin päin... Katsoin Samia ja sitten Emiliaa. Miten.ihmeessä.emme.nähneet.heitä? Olimme kulkeneet noin puolisen kilometriä, emmekä olleet kuulleet mitään muuta ääntä kuin kulkijoiden raahautumista... Eivät kai he ole menneet väärään suuntaan? Karistin ajatuksen pois, olihan heillä kompassi. Olimme vain kulkeneet jotenkin ristiin... Ainakin toivoin niin.
- Jos he kerran lähtivät autolle päin, mitä jos menisimme sinne? Tämä paikka muutenkin täyttyy pian kulkijoista, kiitos tämän neidin äänekkään aseen, ehdotin kääntäen katseeni Emilyyn. Jos he eivät odottaisikaan autolla, saisimme tilaisuuden katsoa ovatko he kenties matkalla sinne.

// Ja nyt on minun vuoro pahoitella kestoa :'D oli TET- viikko niin en oikein ehtinyt vastailemaan, ensiviikko vielä niin sitten syysloma.. Ihan näin btw noista linkinvaihtojutuista tahtoisin sanoa sen verran, että kannattaa pyytää linkinvaihtoon myös muita foorumiroolipelejä, nyt siellä on vaan viekku pohjasia :') //

Emilia Darknova
Niin sitten vältyin liiankin täpärästi kulkijan kohtalolta kiitos Samin, joka saapui paikalle aseineen, mutta ilman Gabea ja Nickiä. Dom tuntui lukevan ajatukseni kysyessään seuraamme liittyneeltä ryhmäläiseltämme miksi hän oli eronnut Millereistä ja tästä syystä vilkaisinkin ensin silmäkulmastani näkyvää Domia ja sitten Samia, jolla tuntui kestävän hetki vastata. Kun vastaus sitten lipui miehen suusta, oli se liiankin todenmukainen ja syyksi voisi näin kirjaimellisesti lyhennelle nimetä jäniksen, jonka perään Sam oli lähtenyt eroten siksi muista metsästäjistä. 'No ainakin meillä on syötävää', mietin itsekseni sanomatta sanaakaan sillä huomasin jo Domin ilmeestä ettei hän tahtonut kuulla näsäviisaita kommenttejani.
"Kuinka kauan siitä on?" Päätin kysyä sitten, mutta Samin kysyvästä ilmeestä päätellen hän ei täysin ymmärtänyt kysymystäni. "Siis siitä kun erositte", jatkoin lauseeni loppuun ennen kuin Dom kerkesi esittää oman ehdotuksensa tästä tilanteesta. Johtajamme mielestä meidän kantaisi palata autolle, ehkä löytäisimme Millerit matkalla tai viimeistää autolla. Lisäksi mies syytti minua siitä, että pian paikalla saattaisi olla moniakin laumoja. Minun teki mieli huutaa että kenenköhän syy pillastumiseni oli ja sen takia olin unohtanut vaimentimen, mutta päädyin vain mulkaisemaan johtajaamme silmäkulmastani mahdollisimman huomaamattomasti.
"Noin vartti ehkä", Sam vastasi ensin kysymykseeni ja käänsi sitten katseensa Dominiciin nyökäten vastaukseksi hänen ehdotukselleen.
"Se käy minullekin", vastasin omalta osaltani sillä olisi omastakin mielestäni paras idea palata autolle. Saatoin vain toivoa Gabrielin ja Nickin olevan siellä..

Lähdimme matkaan ja samalla saatoin tuntea lukemattomat sadepisarat tipahtelivat kasvoilleni. Vetäisin takkini nahkaisen hupun päähäni, etten kastuisi aivan kokonaan.. Minulla ei nimittäin ollut paljoakaan vaihtovaatteita ja alasti neljän, tai tilanteesta riippuen kahden miehen kanssa autossa nukkuminen ei paljoa minua houkutellut.
Sade yhtyi pian kovemmaksi aivan kuten tuulikin, jonka saatoin jo kuulla ulvovan jossain puiden latvustoissa. Taskulamppuni valokeila osui satunnaisiin puihin ja pensaisiin, mutta onneksi ei toistaiseksi yhteenkään kulkijaan. Sade oli saanut metsän maan mutaiseksi ja tunsin jo kenkieni olevan litimärät mutaan ja lätäköihin astumisesta. Muutkin vaatteeni olivat jo kauttaaltaan märät ja vilkaistessani seuralaisiani saatoin todeta heidän kokevan saman kohtalon.

Onnekseni huomasin pian metsän muuttuvan harvemmaksi ja saatoin jo erottaa lätäköiden täplittämän hiekkatien pinnan sekä tietenkin kauempana siintävän automme. En nähnyt Gabea tai Nickiä, mutta yhtähyvin he voisivat jo olla auton sisällä. Vilkaisin huomaamattani Domia. Mitä jos he eivät olisikaan autolla?

// Joo ei se mitään... Mutta oon kyllä yrittänyt, mutta en kai ole saanut vastauksia foorumiroolipeleiltä(?) Jos sulla ois joku erinomainen ehdokas linkinvaihtoon, voit toki saada luvan kysellä linkinvaihtoa ;)Uusi foorumi valmistunee viikonlopun aikana. //

Dominic Trager

Kuljimme mahdollisen hiljaa takaisin autolle. En nähnyt edes taskulampun valossa erityisen hyvin, kiitos tietenkin rankkasateen, joka oli juuri meidät yllättänyt. Sen lisäksi että pisarat kimmelsivät valon osuessa niihin, ne myös kastelivat minut täysin. Ja kun sanon täysin, tarkoitan sitä. Joka ikinen vaatteeni (alusvaatteita lukuun ottamatta) liimautui kiinni ihooni, joka oli myöskin märkä. Hiukseni valuivat märkinä otsalleni joka todella puistatti minua; olin suunnitellut aamulla kyniväni hiukseni tänään, mutta idea jäi kuitenkin toteuttamatta. Kävelin kuitenkin reippaasti eteenpäin muta- ja kuralätäköistä huolimatta - eihän minua oltu sokerista tehty.

Lopulta maantie häämötti edessämme, samoin kuin musta armeijan automme. Toivoin todella että Millerit olivat sen sisällä, sillä kun lähestyimme tietä, heitä ei näkynyt siellä. Toisaalta taskulamppu ei valaissutkaan hirveän hyvin tällä säällä, joten olisi hyvin mahdollista, että kulkijatkin pääsisivät hiipimään luoksemme. Karistin ajatuksen mielestäni ja katsahdin Samia ja Emiä. Nyökkäsin heille ja astuimme yksitellen tielle, joka vei punaiselle ladolle. Edelleenkään miehet eivät sattuneet tulemaan näköetäisyydelle. Katselin ympärilleni varmuuden vuoksi samalla kun kävelin automme luo. Kun Emily meni taakseni, lopetin taakse päin vilkuilemisen. Em kyllä osasi suojata meitä takaa. Sam suorastaan kiirehti minun ohitseni auton luo - kurkistaen ensimmäisenä sisään. Pidätin hengitystäni kun Sam käänsi hitaasti kasvonsa meihin päin, ja sanoi:
"He eivät ole autossa." En tiennyt miten reagoida joten pidin suuni supussa, kunnes huomasin liikettä läheisessä pusikossa. En nähnyt kuka tai mikä siellä oli, joten tähtäsin aseellani pusikkoa silmiäni räpäyttämättä. Toivoin että Millerit vain piileskelisivät siellä, mutta epäilyni olivat aivan toista maata.

//Btw käviskö että tää joukkio löytää sen farmin tän pelin aikana? //

//Juu, voin toki kysellä!! Ja käy kyllä että jo tässä pelissä.. Minulla on muuten yksi hahmo tulossa, niin voisin varata tuon Jumper's Palacen Yökerhovastaavan //

Saavuimme autolle hiljaisuuden vallitessa ja Sam kiirehti ensimmäisenä kurkkaamaan sisälle. Samoin kuten Dom, odotin henkeäni pidättäen ja kun sotilas sitten kertoi, etteivät Millerit olleet autossa, minun teki mieli kirota. Käännyin ympäri huokaisten ja itsekseni päätäni pudistaen kuin kysyen mitä me nyt tekisimme, mutta juuri sillä hetkellä kun käännyin huomasin liikettä läheisessä pusikossa. Kohotin Domin tavoin aseeni ja taskulamppuni kohti puskaa toivoen, että Millerit olisivat siellä. Silti tiesin, etteivät he olleet mitään puskissa kyykkiviä tyyppejä, joten saatoin jo melkein arvata mitä seuraavaksi tapahtui. Puskasta pomppasi yllättävän rivakasti esiin kulkija, joka örveltäen alkoi lähes juoksemaan meitä kohti. Luultavasti vasta muuttunut, mutta silti nahkat roikkuivat tuon verisillä kasvoilla ja hiukset olivat suurimmaksi osaksi pudonneet pois tai liimautuneet tuon kaljua vasten. Silmiä peitti kaihin tapainen valkea kalvo, aivan kuin olisin katsonut sokeaa ihmistä silmiin. Silti tämä tapaus ei ollut sokea vaan tuntui hyvin huomaavan seuraavan ateriansa. Vilkaisin pikaisesti Domia, olisi ehkä järkevämpi että hän ampuisi koska minulla ei ollut äänenvaimenninta. En tiennyt kumpi ehti ampumaan ensin, Sam tai Dom, mutta silti kuulin aseen laukeavan ja kulkijan täysin kuolleen ruumiin kaatuvan maahan.

Kohotin katseeni maahan kaatuneesta zombista takaisin metsän reunaan, jossa huomasin seuraavan lähestyvän vaaran: suuri lauma lähestyi pitäen suht kovaa meteliä. En tahtonut myöntää, että minä olin houkutellut nuo paikalle, mutta silti tajusin tosi asian, meidän kannattaisi lähteä ennen kuin lauma kerkeisi liian lähelle. Silti yksi tosiasia iski vasten kasvojani: jos lähtisimme Nick ja Gabe jäisivät kahdestaan.. Jos siis olivat enää hengissä. Repäisin auton oven auki samalla kun Sam astui kuskin paikalle. Kipusin takapenkille sillä ajattelin, että Dom varmaankin tahtoi eteen.
"Meidän kannattaisi ehkä lähteä", Sam sanahti vilkaistessaan ensin Domia ja sitten taustapeilistä näkyviä zombeja.
"Emme voi jättää Millereitä!" Lähes huusin kuin olisin ollut ainut vähääkään tunteellinen olento meistä kolmesta. Käänsin katseeni Domiin, tai oikeastaan hänen takaraivoonsa, jonka näin juuri ja juuri paikaltani. Hänellä saisi luvan olla hyvä idea, minä en nimittäin lähtisi ilman että olisin varma mitä Nickille ja Gabelle oli tapahtunut!